Oppisopimuskoulutuksen säästöt halvaannuttavat

        Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi kesän korvalla oppisopimuskoulutusta koskevat säästösuunnitelmat. Lopulliset päätökset saadaan vuoden lopulla. Numerot ovat masentavaa luettavaa. Ammatti-, erikoisammattitutkintoon tai tutkintoon johtamattomaan lisäkoulutukseen johtavia oppisopimuksia ei juurikaan tehtäisi tulevana vuonna. Alkutyrmistyksestä toipuminen vei aikansa. Alla neljä argumenttia.

1.       Suunnitellut leikkaukset ovat suhteettoman suuria

Kuluvaan vuoteen verrattuna vuoden 2013 oppisopimuksen lisäkoulutusmäärät pienenevät keskimäärin 20-26%, omalla alueellani Itä-Uudellamaalla jopa 40%. Pudotus on todella raju. Jäljelle jäävä rahoitus kuluu jo aloitettuja oppisopimusten loppuun saattamiseen. Käytännössä uusia ammattitutkinto-, erikoisammattitutkinto- tai lisäkoulutussopimuksia ei tehdä ennen vuotta 2014. Ei edes sellaisille henkilöille, joiden työsuhteen syntymiselle oppisopimus olisi kynnyskysymys. Ei edes kotikaupungissani Loviisassa, jossa määrällisesti pienen ja erikoistuneen kysynnän vuoksi oppisopimuskoulutus on usein ainut vaihtoehto.

Työskentely oppisopimuskeskuksissa perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja kumppanuusmuotoiseen yhteistyöhön. Tunnemme hyvin asiakasyrityksemme, heidän henkilöstötilanteensa, rekrytointitarpeensa jne. Asiakkuuksien elvyttäminen puolentoista vuoden tauon jälkeen, jos silloinkaan, tulee olemaan todella haasteellista. Todennäköisesti tämä vaikuttaa myös nuorten perustutkintoon johtavien oppisopimusten solmimiseen. Tyypillisesti asiakkuus työnantajatahon kanssa alkaa lisäkoulutukseen liittyvänä yhteistyönä. Kun oppisopimusjärjestelmä tulee näin tutuksi, rohkenee työnantaja lähteä mukaan myös pitkiin perustutkintosopimuksiin.

2.       Säästöjä tehdään nyt edullisimmasta ja vaikuttavimmasta koulutusmuodosta

Oppisopimusmuotoisessa koulutuksessa ammatti- tai erikoisammattitutkinnon kouluttaminen maksaa 3268 euroa/vuosi (+/- 3% tuloksellisuusrahaa). Opiskelija maksaa opintojensa ajan veroa. Noin 90 prosentin todennäköisyydellä hän jatkaa työtään oppisopimustyönantajan palveluksessa koulutuksen päättymisen jälkeen. Oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa ammatti- tai erikoisammattitutkinto maksaa alasta riippuen n. 11 000 euroa/vuosi (+/- 3% tuloksellisuusrahaa) ja lisäksi opiskelijalta peritään kohtuullinen omavastuuosuus.

Miksi säästöt kohdennetaan yhteiskunnan kannalta edullisimpaan ja vaikuttavimpaan koulutusmuotoon?

3.       Ovatko käytännön toimenpiteet linjassa poliittisen tahtotilan kanssa?

Hallitusohjelmassa 22.6.2011 oppisopimuskoulutuksen kehittäminen ja lisäys ovat keskeisesti esillä. Koulutuksen tutkimus- ja kehittämissuunnitelmassa mainitaan oppisopimuskoulutuksen kehittäminen ja erityisesti pk-yritysten oppisopimuskoulutusedellytysten lisääminen. Suomen Oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n seminaarissa Tampereella 19.3.2012 ministeri Jukka Gustafsson totesi oppisopimuskoulutuksen olevan ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto, jota tullaan edelleen kehittämään niin järjestäjäverkon kuin rahoituksenkin osalta. Olen myös ymmärtänyt, että tutustuminen Sveitsin oppisopimusmalliin on ollut eduskunnan sivistysvaliokunnalle hyvin innostava.

Ovatko käytännön toimenpiteet linjassa poliittisen tahtotilan kanssa? Päädymmekö seuraamaan Ruotsia, jossa oppisopimusmuotoinen koulutus kuihtui pikkuhiljaa pois?

4.       Laadun kehittäminen edellyttää vahvoja toimijoita

Oppisopimuskoulutuksen järjestäjäverkko on saanut kritiikkiä  laadun ja käytäntöjen hajanaisuudesta. Opetushallituksen johdolla oppisopimuskoulutuksen laatukriteeristö valmistui vuoden alussa. Kriteeristön jalkauttamista pilotoidaan laajasti kautta Suomen. Toimintaan osallistuvat oppisopimuskoulutuksen järjestämiseen erikoistuneet toimijat, jotka näkevät oppisopimuksen koulutuksen järjestämismuotona, ei pelkkänä rahoitusmuotona. Juuri tällaisilla, riittävät resurssit omaavilla alueellisilla toimijoilla pystytään varmistamaan viranomaistehtävän luotettava hoitaminen ja jatkuva parantaminen.

Esitetyt leikkaukset eivät kuitenkaan tue oppisopimuskoulutukseen erikoistuneiden koulutuksen järjestäjien verkon kehittymistä. Mukana on edelleen hyvin pieniä toimijoita, joille oppisopimuskoulutus on marginaalinen osa muuta toimintaa.

Ei täst tuu mitään kun tää ryhmä on niin heterogeeninen!

Otsikossa mainitun lauseen kuulee silloin tällöin opettajan suusta. Onko heterogeenisuus (epäyhtenäisyys, sekakoosteisuus) oikeasti pahe? Toki on helppoa rakentaa luokkaopetuksen sisältö ryhmälle, jolla on kohtuullisen samanlaiset lähtökohdat ja tavoitteet. Suotavaa olisi, että ryhmä on huolella valikoitu, tavoitteet suodatettu ja väki tarkasti briifattu ennen luokkaan astumista.

Entäs jos kuvion kääntäisi päälaelleen? Mitäs jos heterogeenisuus olisikin rikkaus? Oppisopimuskoulutuksen oppimisympäristönä toimii kunkin opiskelijan työpaikka. Se on mitä todennäköisimmin heterogeeninen. Opiskelija oppii monilla eri tavoilla monilta eri ihmisiltä. Verkosto on ainutlaatuinen. Kun monta oppisopimusopiskelijaa kokoontuu samaan luokkatilaan, on verkostojen ja oppimisen mallien määrä häkellyttävä. Uskaltaako ja osaako opettaja ottaa tämän heterogeenisuuden hyötykäyttöön. Uskaltavatko opiskelijat luottaa omiin kokemuksiinsa ja jakaa niitä?

Ammatillinen aikuiskoulutus on tutkintokeskeistä. Meillä on maailmallakin ihailtu tutkintojärjestelmä. Käsitän tutkintojärjestelmän ammattitaidon sertifiointijärjestelmänä. En ollenkaan kiistä sen etuja. Mutta, mutta, toimiiko oppilaitoksissa annettava opetus vain ja ainoastaan sertifiointijärjestelmän ehdoilla? Unohtuuko kokemusmaailmojen rikkaus kun aikuisopiskelija astuu luokkahuoneeseen ja istuu pulpettiin? Tutkintotavoitteiden oikeat sanakäänteet purkittavat osaamisen ja happi loppuu. Onko näin? Saa kiistää!

Lähtöpisteessä

Istun parhaillaan koulutuksessa. Opiskelen blogikirjoittamista. Tässä blogissa aion kommentoida ja ihmetellä (työ)elämää oppisopimuskeskuksen näkövinkkelistä. Tässä blogissa esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä välttämättä edusta työnantajan virallista linjaa.

Työskentelen Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskuksessa oppisopimusjohtajana. Työ on mielenkiintoista. Jatkuva kommunikointi työpaikkoihin ja oppilaitoksiin tarjoaa sokeria ja suolaa. Ympäristössä tapahtuvia muutoksia on helppo aistia. Asiakkaita on kymmeniltä, ellei sadoilta aloilta. Useimmat ovat aikuisia. Opiskelijoiden keski-ikä on noin neljäkymmentä vuotta. Ammattia vaihdetaan, nykyistä parannetaan, opitaan yksin ja yhdessä. Välillä opiskelu innostaa, välillä tympii. Muutoksesta on kysymys. Omasta henkilökohtaisesta kasvusta, muuttuvan ympäristön perässä pysymisestä, elämästä ylipäätään.