Ei täst tuu mitään kun tää ryhmä on niin heterogeeninen!

Otsikossa mainitun lauseen kuulee silloin tällöin opettajan suusta. Onko heterogeenisuus (epäyhtenäisyys, sekakoosteisuus) oikeasti pahe? Toki on helppoa rakentaa luokkaopetuksen sisältö ryhmälle, jolla on kohtuullisen samanlaiset lähtökohdat ja tavoitteet. Suotavaa olisi, että ryhmä on huolella valikoitu, tavoitteet suodatettu ja väki tarkasti briifattu ennen luokkaan astumista.

Entäs jos kuvion kääntäisi päälaelleen? Mitäs jos heterogeenisuus olisikin rikkaus? Oppisopimuskoulutuksen oppimisympäristönä toimii kunkin opiskelijan työpaikka. Se on mitä todennäköisimmin heterogeeninen. Opiskelija oppii monilla eri tavoilla monilta eri ihmisiltä. Verkosto on ainutlaatuinen. Kun monta oppisopimusopiskelijaa kokoontuu samaan luokkatilaan, on verkostojen ja oppimisen mallien määrä häkellyttävä. Uskaltaako ja osaako opettaja ottaa tämän heterogeenisuuden hyötykäyttöön. Uskaltavatko opiskelijat luottaa omiin kokemuksiinsa ja jakaa niitä?

Ammatillinen aikuiskoulutus on tutkintokeskeistä. Meillä on maailmallakin ihailtu tutkintojärjestelmä. Käsitän tutkintojärjestelmän ammattitaidon sertifiointijärjestelmänä. En ollenkaan kiistä sen etuja. Mutta, mutta, toimiiko oppilaitoksissa annettava opetus vain ja ainoastaan sertifiointijärjestelmän ehdoilla? Unohtuuko kokemusmaailmojen rikkaus kun aikuisopiskelija astuu luokkahuoneeseen ja istuu pulpettiin? Tutkintotavoitteiden oikeat sanakäänteet purkittavat osaamisen ja happi loppuu. Onko näin? Saa kiistää!

Lähtöpisteessä

Istun parhaillaan koulutuksessa. Opiskelen blogikirjoittamista. Tässä blogissa aion kommentoida ja ihmetellä (työ)elämää oppisopimuskeskuksen näkövinkkelistä. Tässä blogissa esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä välttämättä edusta työnantajan virallista linjaa.

Työskentelen Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskuksessa oppisopimusjohtajana. Työ on mielenkiintoista. Jatkuva kommunikointi työpaikkoihin ja oppilaitoksiin tarjoaa sokeria ja suolaa. Ympäristössä tapahtuvia muutoksia on helppo aistia. Asiakkaita on kymmeniltä, ellei sadoilta aloilta. Useimmat ovat aikuisia. Opiskelijoiden keski-ikä on noin neljäkymmentä vuotta. Ammattia vaihdetaan, nykyistä parannetaan, opitaan yksin ja yhdessä. Välillä opiskelu innostaa, välillä tympii. Muutoksesta on kysymys. Omasta henkilökohtaisesta kasvusta, muuttuvan ympäristön perässä pysymisestä, elämästä ylipäätään.