Otsikossa mainitun lauseen kuulee silloin tällöin opettajan suusta. Onko heterogeenisuus (epäyhtenäisyys, sekakoosteisuus) oikeasti pahe? Toki on helppoa rakentaa luokkaopetuksen sisältö ryhmälle, jolla on kohtuullisen samanlaiset lähtökohdat ja tavoitteet. Suotavaa olisi, että ryhmä on huolella valikoitu, tavoitteet suodatettu ja väki tarkasti briifattu ennen luokkaan astumista.
Entäs jos kuvion kääntäisi päälaelleen? Mitäs jos heterogeenisuus olisikin rikkaus? Oppisopimuskoulutuksen oppimisympäristönä toimii kunkin opiskelijan työpaikka. Se on mitä todennäköisimmin heterogeeninen. Opiskelija oppii monilla eri tavoilla monilta eri ihmisiltä. Verkosto on ainutlaatuinen. Kun monta oppisopimusopiskelijaa kokoontuu samaan luokkatilaan, on verkostojen ja oppimisen mallien määrä häkellyttävä. Uskaltaako ja osaako opettaja ottaa tämän heterogeenisuuden hyötykäyttöön. Uskaltavatko opiskelijat luottaa omiin kokemuksiinsa ja jakaa niitä?
Ammatillinen aikuiskoulutus on tutkintokeskeistä. Meillä on maailmallakin ihailtu tutkintojärjestelmä. Käsitän tutkintojärjestelmän ammattitaidon sertifiointijärjestelmänä. En ollenkaan kiistä sen etuja. Mutta, mutta, toimiiko oppilaitoksissa annettava opetus vain ja ainoastaan sertifiointijärjestelmän ehdoilla? Unohtuuko kokemusmaailmojen rikkaus kun aikuisopiskelija astuu luokkahuoneeseen ja istuu pulpettiin? Tutkintotavoitteiden oikeat sanakäänteet purkittavat osaamisen ja happi loppuu. Onko näin? Saa kiistää!
Jo otsikko lähettää kulmakarvat korkeuksiin: ei kai kukaan voi ajatella noin ihan tosissaan? Mutta toden totta, olen itsekin kuullut tuon suuntaisen tokaisun ennen tai jälkeen koulutussession. Kannatan lämpimästi ajatusta opiskelijoiden omien kokemusten ja taitojen jakamisesta koulutustilanteissa, sillä monesti elävästä elämästä tuleva esimerkki jää paremmin mieleen kuin keksimällä keksitty vastaava. Opettajalta tämä vaatii tilannetajua, suodattamiskykyä ja rohkeutta astua alas kaikkitietävän jalustalta antaakseen tilaa toisten ihmisten osaamiselle.
VastaaPoista